Hannu Kauppinen on turkulainen työterveyspsykologi ja psykoterapeutti. Hän osallistui kesällä 2018 Turun kesäyliopiston Luovan kirjoittamisen työpaja -kurssille, josta hän sai kaipaamansa sysäyksen pitkään tauolla olleelle kirjoittamisprosessilleen.
Tässä blogitekstissä Hannu kertoo, miten hänen kirjoittamisprosessinsa eteni ja kuinka se lopulta johti hänen loppukesästä julkaistavaan esikoisromaaniinsa.
Mikä sai sinut innostumaan kirjoittamisesta
Oma äidinkieli on rikas instrumentti! Olen kiitollinen, että kuulen sitä työssäni päivittäin kaikessa monimuotoisuudessaan ja saan sitä myös käyttää sekä puhuttuna että kirjoitettuna. Nälkä jälkimmäiseen on tyydyttynyt myös noin kolmenkymmenen ammatillisen lehtiartikkelin kautta. Novellikokoelman tai romaanin kirjoittaminen kypsyi uudeksi haasteeksi vähitellen ja toteutuksen asteelle kesällä 2018.
Maailman tilanne historiakytköksineen on kouluajoista saakka ollut intohimoinen kiinnostuksenkohde ja yksilötarinoiden upottaminen siihen tuntui luontevalta lähtökohdalta. Romaanin ympäristöistä voin kertoa sen verran, että tarinan fyysisenä ympäristönä toimii Helsinki, Meri-Lapin alue ja kreikkalainen saari. Helteen havahduttamat liikkuu monien ajankohtaisten teemojen ja toivottavasti universaalien perustunteiden äärellä.
Miksi päätit osallistua Turun kesäyliopiston luovan kirjoittamisen kursseille?
Huomasin kesällä 2018, että itselleni asettama aloitustakaraja lähestyi ja fiktiivisen kirjoittamisen suhteen pidetty ja lähes 35-vuodeksi venynyt tauko (peruskoulun ala-asteen jälkeen siirryttiin käytännössä faktapohjaisiin aineisiin) loi jonkinasteista alkukitkaa.
Taija Tuomisen kurssin osui sopivasti heti kesäloman jälkeen. Muistan puhkuneeni intoa niin, että kahdeksantuntisen työpäivän jälkeen riitti virtaa pyöräillä edestakaisin tunnin matka kotoa Sirkkalankadulle. Vuosisadan hellekesäkään ei haitannut viileässä sisätilassa.
Mitä hyötyä kurssista sinulle oli?
Taijan lähestymistavassa yhdistyi rohkaisu mielen vapaaseen liikkeeseen ja selkeä ajallinen rajaus, jotka ainakin itsellä mahdollistivat oivalluksia ja nopeita onnistumisen kokemuksia. Perustaltaan hän loi ryhmään turvallisen ja rennon ilmapiirin. Harjoitusten sisältöteemat olivat monipuolisia ja sytyttäviä. Omia tuotoksia ei ollut pakko lukea ääneen, mutta muistaakseni kaikki siihen rohkaistuivat.
Itselle Kesäyliopiston kurssi oli kuin tarvittu sadekuuro jo valmiiksi hedelmällisenä odottavaan maaperään. Vaikka kyseessä oli vasta ensimmäinen askel, voi sitä ajatella kaikkien tärkeimpänä! Pitkällä aikajänteellä luova prosessi tarvitsee riittävästi aikaa, joutilaisuutta ja tyhjää tilaa. Kurssia seuranneen kahdeksan kuukauden yhden ulkomaan ja kahden kotimaan lomareissun aamutunnit olivat itselle tuottavinta aikaa. Varsinkin aivan alkuvaiheessa tuntui, kun tarina olisi lähes kirjoittanut itse itsensä.
Luovaa puolta haasteellisemmaksi, koin myöhemmin tarinan rakenteen hahmottamiseen ja dialogeihin liittyvät kysymykset. Lopputulos on kuin monimutkainen palapeli ja kuten aina luovissa prosesseissa se syntyi vain rohkeasti tekemällä sekä myös osin hakemalla ulkoista palautetta.
Itse lähettelin käsikirjoitusta tai sen paloja niille tuttaville joiden tiedän lukevan paljon ja joilla toisaalta saattaisi olla nykyään niin kortilla olevaa aikaa.
Käytin myös kolmea maksullista arvostelupalvelua. Jokaisesta voin rohkaisun ohella sanoa saaneeni ainakin yhden metodisen kommentin tai näkökulman, jota soveltaa jatkoon ja muokkaukseen. Omalla kohdalla voin sanoa, että nimenomaan rohkea palauteenhakuprosessi vei viimeisetkin rippeet perfektionismista, joita nyt sinällään on aiemmin poistyöstänyt ammatti vaatimuksineen ja jo kohtuupitkä elämä.
Liiallinen vaativuus ja ankaruus itseä kohtaan ovat teemoja, joihin törmään jatkuvasti psykologin ja psykoterapeutin työssäni. Opinnoissa nämä tuottavat kirjoitusjumeja, uupumusta ja muuta polkua mutkistavaa. Työssä voivat toistua samat ilmiöt ja kun tähän yhdistyvät kovat tulosvaatimukset tai liian vähäiset henkilöstöresurssit ollaan usein kärsimyksen äärellä. Ihmissuhteissakaan tuo mielen piiskuri ei tee elämästä helppoa ja hankaloittaa myös uusien suhteiden muodostumista tai vanhojen ylläpitoa.
Vaikka itselläni kirjoittamisen päämotiivi on kaunokirjallinen ja ehkä osin myös yhteiskunnallinen, uskallan suositella sitä myös stressinhallinnan tai terapeuttisen työskentelyn välineeksi. Nimenomaan luovan kirjoittamisen tulpanaukaisuharjoitukset palvelevat moneen suuntaan.
Perfektionismin kitkemiseen liittyy itsemyötätunnon löytämisen ohella myös määrätietoinen pisteen laittaminen kulloisillekin projektille. Omalla kohdalla käsikirjoituksen ensimmäisen version maaliin menoa joudutti asettamani takaraja keväällä 2019. Tätä seurasi odottelua, kohteliaita hylkyjä sekä yksi lupaava kariutunut kustantamotunnustelu kesällä 2019 – kärsivällisyyslihaksen harjoittamista, pettymysten sietoa ja toiveikkuutta siis. Alustavan kustannuspäätöksen sain Helsingin syksyn 2019 kirjamessuilla. Sen jälkeen tarina on vielä kypsynyt hiljalleen ja hiukan muokkautunutkin kokeneen kustannustoimittajan sokraattisessa ohjauksessa. Tässä yhteistyössä on toteutunut hieno aikuispedagoginen periaate. Tärkeämpää on asettaa oikeita kysymyksiä kuin antaa valmiita vastauksia.
Mitä odotat tulevaisuudelta?
Romaani ilmestyy Arktisen Banaanin kustantamana elokuussa ja on jo kirjakauppojen, sekä nettikirjakauppojen ennakkomyynnissä. Loppukesä on siten hyvin jännittävää aikaa. Mitä tulee sen jälkeen, on kirjoittamisen suhteen vielä pääosin arvoitus. Aivan alun perin minulla oli yhden sivun mittainen romaaniaihio, joka ei toteutunut Helteen havahduttamissa tarinan kirjoitettua itsensä toiseen suuntaan. Se voisi olla yksi lähtökohta. Mielen lähteestä saattaa kuitenkin pulputa myös täysin uutta, kunhan ensimmäinen projekti on saateltu lopullisesti maaliin.
